Investoinnit ja palvelukehittäminen

OP Osuuskunta tytäryhtiöineen vastaa OP Ryhmän palvelutoiminnan kehittämisestä. Palvelutoiminnan kehittämiseen liittyvistä kustannuksista merkittävä osa muodostuu ICT-investoinneista ja niihin liittyvistä määrittelyistä.

OP Osuuskunta -konsernin kehittämiskustannukset olivat tammi–joulukuussa 111 miljoonaa euroa (109). Nämä sisältävät lisenssimaksut, ostetut palvelut sekä OP Osuuskunta -konsernin aktivoitua omaa työtä.


Taseeseen aktivoituja ICT-investointeja oli tilikaudella 83 miljoonaa euroa (103). Tilikauden investoinneista 72 miljoonaa euroa (85) kohdistui pankkitoimintaan, 9 miljoonaa euroa (12) vahinkovakuutukseen ja 2 miljoonaa euroa (6) varallisuudenhoitoon.

OP Ryhmä aloitti vuonna 2012 Vallila-korttelin toimitilojen uudelleenrakentamisen. Hanke valmistuu kesään 2015 mennessä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat lähes 250 miljoonaa euroa. Tilikauden loppuun mennessä toteutuneet kustannukset olivat yhteensä noin 165 miljoonaa euroa.